Downton Abbey 2 neljäs, musikaaliversio

Sometimes when I feel low
and things look blue
I wish a pal I had... say one like you
Someone within my heart to build a throne
Someone who'd never part, to call my own

If you were the only girl in the world
and I were the only boy
Nothing else would matter in the world today
We could go on loving in the same old way

A garden of Eden just made for two
With nothing to mar our joy
I would say such wonderful things to you
There would be such wonderful things to do
If you were the only girl in the world
and I were the only boy

Opinpa senkin, että tämä pieni söpö rallatus oli varsin suuri hitti sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikana. Ja nyt sitä hyräilee hivenen utuinen hymy huulilla koko joukko Downton Abbeyn hypnotisoimia Mary & Matthew -faneja. 

Ensin kadonneeksi julistettu Matthew ilmestyy kirjastosta muokattuun konserttisaliin kesken Maryn laulun. Maryn ilme paljastaa koko yleisölle miten paljon hevonkukkua hän tuli puhuneeksi kaikille aikaisemmin, kun vakuutteli oikealle ja vasemmalle että Matthew kuuluu menneisyyteen ja on syytä jatkaa elämää eteenpäin. Ja ellei tässä ole vielä riittävästi syitä pökertyä ihanuudesta, Matthew alkaa laulaa Maryn mukana. Siinä. Glee ja kaikki se mitä musikaalien duettoihin liitetään.

No myönnetään, ehkä se hetki oli pikkuisen yliromanttinen ja täynnä tehtailtua televisiodramatisointia, Matthewhan ehti olla hukassa ehkä viisi kokonaista minuuttia, mutta ei se kyllä estänyt minua hihkumasta ihastuksesta ääneen typerä hymy huulilla. Pitkään senkin jälkeen, kun nämä rakkaat pölvästit puhelivat kaikenlaista hölönpölyä typeristä kihlatuistaan. Huoh. Eivätkö ne ikinä opi?

Mitäs muuta jaksossa tapauhtui? Bates palasi rakkaan kovia kokeneen nahkalaukkunsa (minulla on paljon helliä ajatuksia tuota laukkua ja sen resuisuutta kohtaan) ja kepukkansa kera taas Downtoniin, ja onni Annan kanssa orastaa. Söpöläiset.

Pisteet Coralle soppajonosta ja erityisesti siitä, millaiseksi O'Brienin naama venähti kun kreivitär komensi kieroilevan kamarineitonsakin jakeluketjun jatkoksi, hah!

Sybil ei tiedä mitä Bransonillaan tekisi, ja nyt perheen terävimmät ovat jo havainneet että autonkuljettajan kanssa jutustellaan kenties muustakin kuin säästä ja ajokin aikatauluista. Kaveri vaikuttaa kyllä vähän päällekäyvältä, eikö? Jaksosta päätyi kuulemma leikkauspöydälle pätkä, jossa Branson pyysi Sybililtä anteeksi hänen työtään vähättelevää kommenttia, joten ehkä kaverille ja hänen suurille tunteilleen ja kärsivälliselle kärsimättömyydelleen pitää vielä antaa mahdollisuus.

Illan Violet-helmi: "God knows who the next heir will be. Probably a chimney sweep from Solihull!"
Vai oliko "I'm a woman, Mary, I can be as contrary as I choose!" sittenkin parempi?

DA2, toinen

Tämä jakso oli teemoiltaan pienimuotoisempi kuin edellinen, mikä tuntui oikeastaan aika hyvältä. Pidän tästä jaksosta, sillä siinä valotetaan hiukan edeltäjäänsä enemmän sodan tuomia muutoksia palvelusväen elämässä ja ylipäätään saadaan vähän hengähtää suurimpien melodraamojen keskellä.

Carson-paran ilmeet olivat paljon arvoisia, kun hän kuunteli herrasväen vieraskekkerisuunnitelmia samalla kun väki talon huoltojoukoissa väheni kaiken aikaa.

Kodinhoitaja Mrs. Hughes väläyttää pari repliikkiä, jotka kilpailevat nasevuudessa leskikreivitär Violetin pisteliäiden kommenttien kanssa. Jakson riemastuttavin kohtaus on kyllä kuitenkin Violetin ja tyttärensä Rosamundin sanailu.

Pahiksethan paljastavat hiukan pehmeitäkin puoliaan. O'Brien puolusti uutta hermoherkkää miespalvelija Langia, vaikka ulkoisesta vammasta kärsineelle Batesille riitti piikkejä.Thomas oli oikeastaan aika hellyttävä ottaessaan sokeutuneen luutnantin siipensä alle, hänen särmikkyytensä syitäkin vähän avattiin.Toivoin että Thomasin ystävystymistä luutnantti Courtenayn kanssa olisi päästy näkemään tulevaisuudessa enemmänkin, sillä Thomasista tuli aivan toinen tyyppi luutnantin kanssa. Sääli, ettei tätä polkua jatkettu pidemmälle. Millaisia ihmisiä O'Brien ja Thomas olisivat, jos heillä olisi muitakin ystäviä kuin toisensa?

Luutnantti Courtenay oli sympaattinen hahmo sen lyhyen hetken kun hän ehti Clarksonin sairaalassa olla. Paitsi että hänen kauttaan valotettiin hiukan haavoittuneiden sotilaiden paluun vaikeutta ja sitä miten heidän maailmansa ja tulevaisuudensuunnitelmansa väistämättä muuttuivat vammautumisen myötä, tehtiin myös selväksi, mihin toipilaskoteja tarvittiin. Ja kipeästi.

Edith pääsee TET-harjoitteluun läheiselle maatilalle ja nauttii oikeista töistä ja siitä, että saa olla hyödyksi. Mutta tietysti hyvin alkanut harrastus piti mennä pilaamaan: oli ihan paikallaan kaataa hyödyttömiä luokkajakoon ja hienon naisen pukeutumiseen (työhousut, jai!) liittyviä raja-aitoja sodan takia, mutta joitakin rajoja on sentään edelleen syytä kunnioittaa. Isännän pussaaminen ei ollut aivan viisasta.

Maryn uusi valloitus käy esiteltävänä. Mikä tämä mediaparoni Sir Richard oikein on miehiään? Jälleen harmittaa hiukan, ettei Crawleyn sisarusten huvielämää Lontoossa ole näytetty meille ollenkaan, olisi ollut kiinnostavaa nähdä miten Sir Richardin onnistui tehdä vaikutus Maryyn alun perin. Kävelyretken kevyt sanailu oli varmaan esimerkki heidän tavastaan flirttailla ja antoi tosiaan mielikuvan, että ehkä heillä hyvinkin voisi olla jotain yhteistä, vaikka Carlislen kiinnostus Lady Maryyn perustuukin varmaan suurelta osin sosiaalisen kiipijän prenikankeräilyyn ja tapakoulutuksen saamiseen. Mutta millainen mies flirttaa talon tyttärelle samalla kun uhkailee sen mahdollista tulevaa rouvaa?

Mary hyvästeli Carlislen asemalla ja Sir Richard kosi häntä kuin olisi tarjonnut liikesopimusta. Mikä kontrasti Maryn edellisiin jäähyväisiin rautatieasemalla. Annan ja Maryn koskettavasta keskustelusta iltapuhteiden aikana selviää, että Mary harkitsee kosintaa vakavasti, vaikka sydän kuuluu toiselle. Mutta Matthew on menetetty, Mary tekee tietoisen päätöksen olla kertomatta tunteistaan Matthewlle, kun hän tajuaa miten syvästi Lavinia tätä rakastaa. Eikä Mary halua olla Lavinian onnen tiellä. Hän antaa periksi, kätkee romantikko-Maryn syvemmälle ja ajattelee tulevaisuuttaan käytännöllisesti. Hänen asemassaan olevan naisen on mentävä naimisiin, jos haluaa jonkinlaisen turvatun aseman yhteiskunnassa. Ikäkin alkaa jo painaa. Ehkä sydänsurut on vain kestettävä ja tyydyttävä siihen mitä saa.

Shipping M/M

Nämä Downton Abbeyn söpöiset pölkkypäät ovat inspiroineet lahjakkaita fanittajia ja niinpä tumlbr ja youtube ovat täynnään Matthewlle ja Marylle omistettuja fanivideoita ja grafiikkaa.

Tässä särkyneitä sydämiä hienon Adelen tahtiin.

Downton Abbey 2, ensimmäinen

Mihinkäs me jäimmekään? Ensimmäinen kausi päättyi valkeisiin puutarhajuhliin, jossa Bates hyvin sharmantisti hätisteli kiinnostuneen Molesleyn Annan kimpusta, sihteeriksi haaveileva Gwen sai iloisen uutisen, O'Brien kuuli totuuden, Carsonin ongelma Thomasin kanssa ratkesi ilman suuria kohtauksia, Edith koki koston happamuuden ja Maryn sydän, se jota ei sanottu olevan olemassakaan, särkyi. Julistettiin sota. Miten käy Downtonin ja sen asukkaiden?

Puutarhajuhlista on kulunut kaksi vuotta, ollaan vuodessa 1916 ja sota on totta. Kuilu raa'an ja mutaisen taistelukenttien helvetin ja Downton Abbeyn rauhallisen elämän välillä on jyrkkä, vaikka sota-aika toki näkyy Downtoninkin elämässä. Kotirintama pyrkii löytämään keinot tukea rintamaa, mutta ero kuoleman kenttien ja Yorkshiren maalaismaisemaa koristavan herraskartanon välillä on silti käsittämätön.

 Leskikreivitär Violet osallistuu sotaan: "Help me do battle with this monstrosity".

Ajallisten harppausten lisäksi Downton Abbeyn seuraajien on totuteltava siihen, että iso osa perheen elämästä tapahtuu kameran ulkopuolella. Emme tiedä heidän vilkkaasta sosiaalisesta elämästään kaupungissa, emme seuraelämän ja tanssiaisten hyörinää. Näemme kuitenkin, miten raskaasti Sybil ottaa uutiset ikätovereidensa kuolemasta, vaikka tämäkin osa hänen elämästään on meille vain huhupuhetta.

Talon tyttäristä Sybil ja Edith kokeilevat ensimmäisinä elämää kartanonneidon roolin ulkopuolella. Edithin into ajamiseen on aika hellyttävää ja ihan viisastakin, ja Sybilin kouluttautuminen hoitajaksi sopii hyvin siihen kuvaan, minkä ensimmäisen kauden aikana saimme hänestä.

Ja jos ensimmäisellä kaudella olikin vähän epäselvää, onko Sybilin ja Bransonin välillä jotakin muutakin kuin poliittista yhteisymmärrystä, niin eipä tarvitse enää: Branson on rohkea ja itsenäinen nuori mies, ei säiky valkoisia sulkia eikä vanhoja luokkarajoja. Hän on nyt ainakin parin vuoden ajan hautonut rakkautta Sybiliä kohtaan ja päätti nyt tunnustaa sen hämmentyneelle Sybilille. Bransonia käy sääliksi, hän puhui niin rohkeasti ja rehellisesti, mutta Sybilin reaktion voi hyvin ymmärtää: myöntyminen tarkoittaisi koko hänen elämänsä ja perheensä hylkäämistä ilman paluuta. Se olisi suurempi loikka tuntemattomaan, kuin hoitajanura konsanaan hienostoneidille.

Matthew palaa kartanoon ensimmäisen kerran puutarhajuhlien jälkeen, eikä hän tule yksin.

Mitäh, miten Matthew saattoi tehdä tämän meille ja kihlata jonkun muun kuin Maryn? Lavinia Swire näyttää kyllä herttaiselta tytöltä, mutta eihän hän ole Mary. Tämä on väärin! On toki kulunut jo kaksi vuotta siitä kun Matthewn ja Maryn tiet erosivat, ja sota-aikana pikakihlaukset olivat kaiketi ihan yleisiä. Nyt tuo vastaleivottu morsian tuodaan haukkomaan henkeään Downton Abbeyn suuruudelle, jota hän ymmärrettävästi vähän arastelee. Emme oikeastaan kuule, miten Matthew ja Lavinia tapasivat vaikka tätä kysytään Lavinialta, mutta sivupuheista käy ilmi ainakin että he tapasivat Lontoossa Matthewn loman aikana, ja seuraavalla kerralla poika jo kosi ja toi tytön heti esiteltäväksi äidilleen. Ja Downtonin asukkaille. Ja tässä sitä sitten ollaan.

Tällä kertaa Maryn tunteita ei tarvitse enää arvailla: hän selvästi rakastaa Matthewta yhä ja katuu epäröintiään kosintaan vastaamisessaan silloin joskus kauan sitten.  Kihlausuutinen on selvästi raskas isku, mutta Mary on selviytyjä: hän ei jää tuleen makaamaan vaan päättää saman tien edetä itse. Mutta tunteillehan ei voi mitään... Ja tuo kohtaus, jossa Mary ja Matthew näkevät toisensa ensimmäisen kerran sitten puutarhajuhlan surullisen eron, on riipaiseva. Maryn epävarma hymy katseiden kohdatessa, ja sitä välittömästi seuraava suru, kun Matthew kääntää henkeä vetäen katseensa pois. Ohi on? Varsinainen esittely sujuu jo sivistyneemmin, selviytyjän naamio on vedetty kasvoille ja nämä kaksi osaavat taas olla toisilleen ystävällisiä. Ihanan Michelle Dockeryn kasvot kertovat hienosti, miltä Marysta tuntuu.

Downton Abbeyn toinen kausi on yhtä tunteiden vuoristorataa ja tässä jaksossa Anna ja Bates näyttävät mallia, kuinka homma käy. Ensin näyttää siltä, että pilvet heidän onnensa tieltä väistyvät, pari vihdoinkin suutelee lämpimästi ja he suunnittelevat suloisesti tulevaisuuttaan pienten jalkojen tepsutuksineen kaikkineen. Ja taas menee pieleen! Turkkilainen haamu alkaa kummitella Batesin elämässä Vera-hirviövaimon muodossa ja Anna-parka itkee taas! Ja Anna on niin hyvä, voimakas ja sinnikäs, on täysin epäreilua että hänen täytyy olla onneton.

Maryn ja Matthewn hyvästely aamutuimaan asemalla oli koskettavaa katsottavaa. Kerrassaan hieno kohtaus, pidätän henkeä aina kun näen sen. Maryn tukahdutetut tunteet, pakotettu reippaus, se hellyttävä pieni lelukoira. Ja vaikka Matthew laiturilla oli hyvästelemässä ystävää eikä rakastettua, hänen huokaisunsa ja katseensa junavaunun yksinäisyydessä kertoi jostain muusta. Ainakin toiveikkaalle katsojalle, joka etsii hänestä täikammalla merkkejä tunteista Marya kohtaan.

Ainakin vaikutti siltä, että nimenomaan Marylle Matthew kykeni kertomaan edes murusia peloistaan. Hän luottaa Maryn vahvuuteen ja on tälle rehellinen. Kertoo se ainakin jonkinlaisesta läheisyydestä, kertoohan?
Heidän kohtaustensa aikana taustalla soi sama haikea tunnusmusiikki kuin ennenkin, tai oikeastaan uusi versio siitä.



Kuvat: http://downtonline.com/

Tulevaa odotellessa

Ensi viikolla se alkaa: Downton Abbeyn toinen kausi Ylellä. Koska olen tässä syksyn aikana havainnut, että meneillään olevat sarjat kiinnostavat ja mm. vanhalle jutulleni Candlefordin postineidistä riittää edelleen lukijoita, ajattelin kommentoida DA:n jaksoja talven aikana. Ehkei aivan viikottain, mutta katsotaan miten intoa riittää. Olen jo nähnyt jaksot aikaisemmin syksyllä, mutta eiköhän tätä fanitusta riitä vielä tälle kotimaiselle kierrokselle. En spoilaa, sen lupaan! Ainakin on hauska nähdä, miten leskikreivitär Violetin herkulliset lohkaisut on käännetty.




Toinen tuleva sarja, joka kiinnostaa kovasti, on George R.R. Martinin fantasiakirjojasarjan ensimmäisen osan filmatisointi Game of Thrones. Tätä en ole vielä nuuskinut etukäteen, mutta kirjasarjaa olen kyllä lukenut. Sarjasta on kohistu paljon ja onhan tuossa suuressa saagassa aineksia vaikka mihin. Toivottavasti väkivalta ei ole aivan mieltäkääntävää, HBO on joskus verisempää kuin sietäisin (mm. Rome sisälsi kohtauksia joita en olisi välittänyt nähdä). Sarjan hahmoista löytyy mielenkiintoisia helmiä. Yksi suosikeistani on nopsajärkinen pahistelija Tyrion Lannister, ja youtube-pätkien perusteella hahmo toimii myös sarjassa. Kirjoissa Sansasta tuli minulle yllättävän mielenkiintoinen seurattava, mutta myöntää täytyy ettei hän tässä ensimmäisessä kirjassa ole välttämättä kiinnostavimmillaan. Ikuinen sivullinen Jon, paljon kärsivä Catelyn, vastentahtoinen sankari Ned. Pitäähän nuo nähdä.

Löytyypä GoT:sta myös linkki Downton Abbey:in: Jorah Mormontia näyttelee Iain Glen, joka paistattelee korkeita poskipäitään myös Downton Abbeyn saleissa mediamoguli Sir Richard Carlislena.

Kahden kerroksen väkeä vol. 2

Olikohan onneton yhteensattuma vai merkki ankarasta kilpailusta tuotantoyhtiöiden välillä, että sekä BBC:n uusintaversio Upstairs Downstairs -ikivihreästä että ITV:n Downton Abbey näkivät päivänvalon viime vuonna. Jopa molempien alkutekstejä kuvitetaan samoilla teemoilla, mm. kristallikruunun tomuttamisella! Juonitasolla yhdisti ainakin herrasneidon ja autonkuljettajan vispilänkauppa. Sattumaa? Halusiko PBS:n supertuottaja Rebecca Eaton, jolla on sormensa pelissä molempien taustalla, ehdoin tahdoin kilpailuttaa tuotoksiaan keskenään tällä tavoin? Sehän tiedetään kumpi näistä veti lopulta pidemmän korren. Downton Abbey oli valtaisan suosittu, BBC:n siistimpi tuotos ei niinkään. Downton Abbeyn nielaisin itse täysin, mutta nyt on tuo toinenkin nähty ja pitäähän siitäkin sanoa jotakin.

Ihan alkuun on pakko tunnustaa, etten ole koskaan nähnyt sitä alkuperäistä, mustavalkoista ikivihreää sarjaa yhtä tai kahta jaksoa enempää. En siis voi verrata uusintatuotostakaan tähän, vaan pitää sitä itsenäisenä tuotoksena, jolla on juuret.

Vanhan sarjan keskiö, eli osoitteessa 165 Eaton Place oleva hulppea asunto saa 30-luvulla uudet asukkaat. Aristokraattinen pari muuttaa ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa, ja tarvitsee tietysti perusteellisen remontin lisäksi tukun palvelusväkeä saadakseen talonsa asuttavaan kuntoon. Kaupanpäällisenä ovesta astuu herran äiti, joka päättää hänkin asettua taloksi. Rouvan villihkö pikkusisko tuodaan landelta Walesista kasvamaan ja oppimaan hienon neidin käytöstapoja. Ja näillä eväillä lähdetään tanssahtelemaan BBC:n pukudraamakaavoja hienostunein askelin.

Ensimmäisessä jaksossa opimme, miten palveluskunta kootaan, ei sanota ei anopille, ja kuinka päästään sivistyneesti eroon ei-toivotusta vieraasta. Toinen jakso tuo mukanaan vähän ajalle tyypillisiä poliittisia tummia sävyjä ja skandalöösin luokkarajat ylittävän romanssin. Kolmas jakso vie yksityisen ja yhteisen poliittiseen yhteentörmäykseen, talonsisäiseen vallanjakoon, ja ammoisten perhesalaisuuksien jäljille.

Noin päällisin puolin Kahden kerroksen väkeä vaikuttaa leikkivän täsmälleen samanlaisilla leluilla kuin muutkin luokkajaosta kertovat kamarikertomukset. Tämä on siisti, huolella tuotettu, hyvin kirjoitettu ja näytelty epookki, josta ei voi sanoa oikeastaan mitään pahaa. Se tekee lajissaan kaiken aika hyvin. Mutta ymmärrän täysin, miksi tästä ei tullut samanlaista menestystä kuin Downton Abbey. Tämä ei mene ihon alle. Verevä draama puuttuu, tämä pysyy sillä hienostuneen älyllisellä tasolla, johon on vaikea kiintyä tunteella.

Kivaa ja mukavaa katsottavaa meille, jotka viihdymme lajityypin parissa, mutta ei tämän juonikuvioita muistele jälkikäteen.

Downton Abbey, joulua odotellessa

Yle aikoo ilmeisesti tehdä varsin viisaasti ja näyttää joulun erikoisjakson samaan syssyyn heti toisen kauden jälkeen. Eipähän tarvitse kotikatsomon kärsiä samoja vierotusoireiden tuskia kuin niiden meidän, jotka nyt laskevat öitä joulupäivän iltaan, jolloin joulujakso hiljentää väen telkkarin eteen Englannissa paikallista aikaa klo 21. Toinen kausi jätti ison nälän...

Jakson lehdistönäytäntö oli eilen 13.12., joten nyt odotetaan sydän syrjällään tiedotusvälineiltä valuvia spoilereita. Toisen kauden jaksojen käänteet julkaistiin aika surutta brittilehdistössä etukäteen, mutta joulujakson osalta suut ovat ainakin toistaiseksi pysyneet supussa. Mutta aikaa on vielä yli viikko.

En malta odottaa. Ja tuskin nukun paljoakaan Tapaninpäivän vastaisena yönä.

Teaser Trailerkin on jo nähnyt valon englannin televisiossa. Oi miten innostava se on, kaikessa lyhyydessään.  Täällä YT. En nyt upota sitä blogiin, ettei spoilaamattomien untuvikkojen kiusaus kävisi liian suureksi.