Hämmästyttävän vähän tuli töllöä katsottua pyhien aikana, vaikka tavallisesti katsottavan määrä vähintään tuplaantuu. Osa odottelee vielä digittimen uumenissa parempia katseluhetkiä, kuten pitkään "tämän haluan nähdä" -listallani roikkunut Last King of Scotland, jota tähdittävät Forest Whitaker ja ihana James McAvoy.
Uusi Marple pääsi yllättämään puskasta: ai Geraldine McEwan ei enää neitiä näyttelekään, vaan vuoron on ottanut Julia McKenzie, kah. Edellinen oli minusta ihan kelpo Marple, pirtsakka ja nokkela, jälkimmäinen taas oli neutraalimpi, vanhemmanpuoleinen, ja ehkä siksi hivenen arvokkaamman oloinen. Hm. McKenzien muistan hyvin Cranfordista, ja odotin melkein että minkä kulman takana hyvänsä on lehmä pyjama päällä tai kissa perintöpitsi massussaan. Noin muuten nuo ITV:n ylidramatisoidut Marple-dramatisoinnit eivät viehätä yhtä paljon kuin BBC:n versiot, siis ne, joissa Marplena oli vanha kunnon Joan Hickson. Ovat jotenkin liioitellun oloisia, henkilöhahmot kärjistetympiä kuin Christien teksteissäkään ikinä ja jotenkin kaikki on liian teatraalisen oloista. No, kohta tuota muistiaan pääsee virkistämään kunnolla, Yle tiemmä uusii ne BBC:n Miss Marplet.
Mitäs muuta jäi mieleen? Ei ehkä muuta kuin pakolliset Lumiukko, It's a Wonderful World ja se oikea Mr. Darcy (miksi se pitää katsoa edes osittain, vaikka replat osaa jo ulkoa?). Onneksi oli DVD.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti