Illan A-studion keskustelua ei kyllä omalta kiehumiseltaan kyennyt katsomaan kuin pieniä pätkiä kerrallaan.Sen verran paksua epäjohdonmukaisuutta ja ihmisyydenvastaisuutta nämä keskustelun niin sanotut konservatiivisemman näkemyksen edustajat esittivät. Herranjestas sentään, millä logiikalla kahden aikuisen ihmisen välisen rakkauden siunaus voi olla väärin? Keskustelussa yritettiin ottaa esiin raamatun kirjaimellisen tulkinnan ristiriitaisuudet, tätä seuraan kirjaimellisesti, tuota en... mutta keskustelu meni vähän hulinaksi siinä vaiheessa eikä argumentointia puolin tai toisin käsitelty aivan kattavasti ainakaan sillä hetkellä, kun minä sitä satuin kuuntelemaan. Paettiin vain tekstien taakse eikä perusteltu tätä valikoivaa fundamentalistista tulkintaa mitenkään. Ei ristus että ällötti se tekopyhyys. En ole ollenkaan uskonnollinen ihminen, ihan tavallinen suomalainen välinpitämätön luterilainen, joka ei edes usko jumalaan minkäänlaisena persoonana, mutta siitähän ei pääse mihinkään, että kristinusko on muokannut tämän meidän länsimaisen tasa-arvoiseen lähimmäisenrakkauteen ja armoon perustuvan moraalikäsityksemme. Vanhoillisten käsitys ihmisyydestä ja rakkauden arvostuksesta on se joka tässä homoliittojen siunaamisessa riipii ja osuu verevästi ristiin oman oikeuskäsitykseni kanssa.Olisi oi niin helppoa vain erota kirkosta, antaa mokomien pitää tunkkinsa ja olla välittämättä koko kiihkoilusta, mutta läheisten takia en sitä mielläni tekisi. Pitäisi muistaa aktivoitua seuraavissa kirkollisvaaleissa kerrankin äänestyskoppiin saakka ja tukea näitä armollisempaa ihmiskäsitystä edistäviä seurakuntahihhuleita, niitäkin nimittäin riittää. Sitten voisi kainosti toivoa että sitä kautta nuo paukapäisimmät kivittäjät pysyisivät kuosissa.
Onneksi Liviltä tuli mainio City-puutarhuri pelastamaan illan. Maailma oli taas eheä ja parempi paikka elää, kun jälleen yksi takapihan rytöläjä muuttui vihertäväksi kaupunkikeitaaksi ja antoi toivoa meille omia puutarhasuunnitelmia väkertäville maatiaisille siitä, että meillekin tulee joskus kesä ja kiva patio. Jolla eivät fundamentalistit hillu.
Aamen. Jaksoin katsoa sitä huutoa viisi minuuttia toisella silmällä ja sitten alkoi nousta oma sisu.
VastaaPoistaEn minäkään haluaisi kirkosta erota, koska siellä on aitoja ihmisiä luultavasti enemmistö. Mutta hihhulit äänestää varmasti, joten ainoa tapa vaikuttaa on tuo mainitsemasi -samahan pätee muihinkin vaaleihin:)
Jep. Joskus sitä miettii kuin Middlemarchin hellyttävä Sir James Chettam, että miten nuo muut eivät ole samaa mieltä kanssani, minä kun uskon vain järkeviin asioihin (tai jotain tämänsuuntaista). Pitäisi jaksaa ilmaista mielipiteensä ja äänensä oikeissa paikoissa vastapainona ääriliikkeille.
VastaaPoista