Van Helsing ja huonojen elokuvien tarve

Olin maanantai-iltana melkein epätoivoinen, kun siippani, joka harvemmin telkkariharrastustani häiritsee, halusi katsoa sieltä omien sanojensa mukaan "jotain hyvää hömppää" parkkeerasi kanavan Subille verevien harpyijoiden, ihmissusien ja vampyyrien houkuttelemana. Ei kai me nyt tätä katsota, edes Hugh Jackmanin takia (Ja leffa saa olla todella surkea ellei edes Jackmanin katseleminen sitä pelasta)?

Katsottiinpa kuitenkin, naureskeltiin yhdessä naamojaan väänteleville, kiljuville ja karjuville hirviöille, sankareiden ninjaloikille, yökerhoperhosten meikeille, mielikuvituksellisille hilavitkuttimille, Igoreille, himphampputarinalle, yleiselle melskeelle. Kas siinä leffa, jota katsoessaan ei tarvitse ajatella, voi huoletta kipaista jääkaapilla/kaivamassa nenää kesken kaiken eikä silti menetä mitään oleellista. Aivot vaan reilusti ämpäriin ja antaa palaa.

Kaipa sekin jotain tarkoitusta palvelee. En viisastunut tätä katsoessani yhtään, koin vielä vähemmän. Mutta ainakaan ei tarvinnut ajatella mitään ikävää tätä katsoessa. Kai sekin voi joskus olla meriitti.