keskiviikko, 24. maaliskuuta 2010

True Blood, alkutunnelmat

Suuria vaikeuksia uskoa, että tämän uudemman, Charlaine Harrisin kirjoihin perustuvan vamppyyrisadun käsikirjoituksen takana on Alan Ball, jonka seeveestä löytyy mm. sellaisia vaatimattomia kultakimpaleita kuten Mullan alla ja American Beauty. Näihin verrattuna tämä pitkään kohuttu True Blood tuntuu sarkasmiharjoitelmalta, jossa on kokeiltu miten kirjoitetaan jotakin täysin päinvastaista: keskinkertaista, likaista ja viettipohjaista huttua syötiksi aivojemme atavistisimmille osille. Otetaan pois kaikki nokkela tai älykkyyteen viittaava dialogi. Tehdään päähenkilöistä kokoelma hollywoodin käsikirjoittajien apukoulun välinevarastosta löytyviä kuluneimpia karikatyyrikliseitä. Mässäillään graafisella seksillä ja väkivallalla aina tilaisuuden tullen. Pidetään kerronnan taso mahdollisimman ohuena ja pidetään lipsahdukset metaforien ja kerroksellisempien linjojen tuolle puolen niin minimaalisina, että katsoja ihmettelee näkikö niitä ruudulla sittenkään vai uneksiko vain toivoessaan juttuihin vähän alkulimaa tai kauhistelua syvempää aaltoilua.

Tähän mennessä olen pitänyt sarjan alkukrediiteistä, joka on loistava. Loistava. Luulen että pelkästään tämän pätkän luomat odotukset ovat pitäneet minut langoilla näiden ensimmäisten jaksojen ajan. Enkä edes pidä country-musiikista.

Sitten pidin Billin leukaperistä. Periaatteessa mies minun makuuni, mutta noita tummia mököttäjähahmoja löytyy muitakin, ja yleensä heillä on jotain mielenkiintoisempaa sanottavaa kuin Bill Comptonilla.

Maanantaina nähtiin viimein vilaus siitä paljon puhutusta Ericistä. Täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt, tämä hiljainen kylmäkalle onnistui niiden muutaman esittelyminuutin aikana huokumaan jonkinlaista karismantynkääkin.

Ehkäpä sittenkin katson vielä seuraavan jakson, ihan vain hänen takiaan.

Ja tunnen itseni samalla aika lailla likaiseksi.

Selailin joitakin lehtiarvosteluja (jakaa voimakkaasti kriitikoidenkin mielipiteitä, huomaan) tästä sarjan alkutaipaleesta, ja huomasin nyökytteleväni tälle Time -lehden arviolle.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti