Kuten Betty sanoo lapsilleen joka ikisessä jaksossa.
Joopa. Monomania iskee. Ajattelin tätä blogia aloittaessani, että raapustelen tänne höpinöitä jokseenkin kaikesta mitä telkkarista katselen, mutta nyt tuntuu vähän tyhjältä: kierroksessa on lähes pelkästään Mad Men, vanhoilla ja uusilla jaksoilla. Kävisi jutut äkkiä aika yksipuolisiksi, jos pelkästään tämän vintage-mainostoimistomaailman koukeroita täällä pähkäilisin. Siispä olen heittäytynyt mykäksi joksikin aikaa ja antanut vain mennä. Ja kirjoitan nyt sittenkin siitä riivatun tupakointimainossarjasta.
Kolmatta kautta on nähty vasta 3 jaksoa, eli sarjan suuria linjoja ja alkuasetelmia vasta asetellaan. Ylipäätään sarja ei ole kärsimättömiä varten, juonikuvioita keritään hitaasti auki, ja langanpätkiä saatetaan roikottaa pitkäänkin ilmassa. Mutta sinne niitä ei jätetä, kun jokin tarina vihdoin avautuu, on sitä huikeaa seurata.
Eilisessä jaksossa -tai siis keskiviikkoisessa, mutta kuka niitä nyt keskellä yötä katsoo - näytettiin vihdoin vähän suosikkityyppini Joanin elämää avioitumisen jälkeen, samalla peilaten sitä Roger Sterlingin uuteen kierrokseen. Että millaisen elämän tämä toimistomaailman Jessica Rabbit ensimmäisellä kaudella päästi käsistään. Taitavasti miesten maailmassa heidän ehdoillaan pelaava ja laskelmoiva Joan-parka on sittenkin saanut jaossa mustan pekan, vaikka valittu siippa onkin hienolta kuullostava komea nuori lääkäri. Huojentavaa nähdä, ettei häntä aivan ole nujerrettu, mutta voi miten yksin hän on. Miesten oikkujen totettamista hymyssä suin luovien ei pääse pakoon edes kotonaan.
Peten pirteä vaimo Trudy on toinen mielenkiintoinen hahmo, vaikkakin hyvin pienessä osassa. Muita suosikkejani ovat mm. Paul ja vanha herra Cooper, josta ei aina tiedä onko hän todella ajan hermolla vai pelkästään höpsähtänyt, rikas nurkissa pyörivä jäärä. Niin ja myös Don/Dick, silloin kun hän ei tee paskamaisia temppuja.
Lueskelen hissuksiin twop-palstan jaksokeskusteluja ja yritän samalla edelleen tarkkaan varjeltua spoilereilta. Pelkään jopa lukea tulevien jaksojen otsikkoja. Kiva kuitenkin lukea muidenkin spekulointeja siitä mitä tapahtui ja miksi.
Ai niin. Tuleehan sieltä tuutista myös Kätevän Emännän uusintoja. Että se taiteilija on hieno tyyppi. Ja ne loitsut ovat edelleenkin meheviä.
Lisään vielä ihan asian vierestä: Loitsuista tuli mieleen ne pari tuntemaani suomensukuista hahmoa, jotka anglien kirjallisuudessa ovat edustaneet nimenomaan noituutta tai loitsimista: F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsbyn kertojan suomalainen kodinhoitaja ja Phillip Pullmanin Universumien tomu -sarjan noidat, kuningattarenaan Serafina Pekkala. Ehkä meidän kielemme kuullostaa noitumiselta anglien korvissa. Onko näitä lisää?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti