Tänään se vihdoin alkaa

Mad Men Nelosella klo 23.50.

Keskiviikko Torstai on taas hyvä päivä. Ainakin seuraavat 13 viikkoa. Onneksi digi on tallentava.

"You don't watch Mad Men. You absorb it through your pores." kuten Phyllisd laittamattomasti sanoo Newsweek-artikkelin kommenteissa.

Nautinnollista kertausta

Huomaan katsoneeni Mad Meniä varsin tarkkaavaisesti silloin kun tämä tuli TVstä: uusintakierros ei pahemmin ole tuonut eteen mitään, mikä jäi havaitsematta ensimmäisellä kerralla. Mutta jälkiviisaus on tuonut joihinkin asioihin vähän erilaisen näkökulman, kun tietää myöhempien jaksojen perusteella mitä kehitys tuo tullessaan.

Esimerkiksi Peggyn tulo toimistoon töihin ja hänen sopeutumisensa työympäristöön: hän oli kovin nuori, intoa täynnä, valmis sopeutumaan kaikkeen mitä vaaditaan, jotta voisi kokea olevansa hyvä työssään ja valmiina vastaanottamaan ja hyödyntämään kaiken, mitä elämä hänen eteensä tuo. Hän kuulee ensimmäisen päivän aikana varsin vähän varsinaisen työn tekemisestä, mutta sitäkin enemmän naisen paikasta toimistossa, kuinka hänen tulee kohdella miehiä, jos aikoo edetä elämässään tavoiteltuun päämäärään eli rouvaksi omakotitalolähiöön, miten käyttää parhaimpia avujaan tämän saavuttamiseksi, pitää tavoite korkealla eikä tyytyä ensimmäiseen toimistolla lähentelevään kaksilahkeiseen. Peggy tekee kuten neuvottiin, ja lähentelee ensimmäisen päivänsä päätteeksi pomoaan. Don torjuu hänet jämäkästi, mutta antaa mahdollisuuden aloittaa seuraavana päivänä puhtaalta pöydältä eikä koskaan muistele asiaa jälkeenpäin. Miten toisenlaista Peggyn elämä toimistolla olisi ollut, ellei hän tämä torjunta taustanaan olisi naiiviuttaan langennut Peteen? Ja ellei hän tämän sotkun kautta olisi aika nopeasti oppinut, että Joanin sinänsä kai hyvää tarkoittava ohjeet eivät ehkä aina ole niitä parhaita.

Joitakin hyytäviä lauseita jäi mieleen:

"As far as I’m concerned, as long as men look at me that way, I’m earning my keep. " Betty Draper tietää paikkansa.

"Mourning is just extended self-pity." Don Draper kovana.

"Look, I want to tell you something because your very dear to me and I hope you understand it comes from the bottom of my damaged, damaged heart. You are the finest piece of ass I ever had and I don't care who knows it. I am so glad I got to roam those hillsides." Roger Sterling paljastaa täsmälleen, mikä Joanin asema ja tulevaisuus hänen elämässään on.

"What you call love was invented by guys like me to sell nylons." Don Draper.

True Blood, alkutunnelmat

Suuria vaikeuksia uskoa, että tämän uudemman, Charlaine Harrisin kirjoihin perustuvan vamppyyrisadun käsikirjoituksen takana on Alan Ball, jonka seeveestä löytyy mm. sellaisia vaatimattomia kultakimpaleita kuten Mullan alla ja American Beauty. Näihin verrattuna tämä pitkään kohuttu True Blood tuntuu sarkasmiharjoitelmalta, jossa on kokeiltu miten kirjoitetaan jotakin täysin päinvastaista: keskinkertaista, likaista ja viettipohjaista huttua syötiksi aivojemme atavistisimmille osille. Otetaan pois kaikki nokkela tai älykkyyteen viittaava dialogi. Tehdään päähenkilöistä kokoelma hollywoodin käsikirjoittajien apukoulun välinevarastosta löytyviä kuluneimpia karikatyyrikliseitä. Mässäillään graafisella seksillä ja väkivallalla aina tilaisuuden tullen. Pidetään kerronnan taso mahdollisimman ohuena ja pidetään lipsahdukset metaforien ja kerroksellisempien linjojen tuolle puolen niin minimaalisina, että katsoja ihmettelee näkikö niitä ruudulla sittenkään vai uneksiko vain toivoessaan juttuihin vähän alkulimaa tai kauhistelua syvempää aaltoilua.

Tähän mennessä olen pitänyt sarjan alkukrediiteistä, joka on loistava. Loistava. Luulen että pelkästään tämän pätkän luomat odotukset ovat pitäneet minut langoilla näiden ensimmäisten jaksojen ajan. Enkä edes pidä country-musiikista.

Sitten pidin Billin leukaperistä. Periaatteessa mies minun makuuni, mutta noita tummia mököttäjähahmoja löytyy muitakin, ja yleensä heillä on jotain mielenkiintoisempaa sanottavaa kuin Bill Comptonilla.

Maanantaina nähtiin viimein vilaus siitä paljon puhutusta Ericistä. Täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt, tämä hiljainen kylmäkalle onnistui niiden muutaman esittelyminuutin aikana huokumaan jonkinlaista karismantynkääkin.

Ehkäpä sittenkin katson vielä seuraavan jakson, ihan vain hänen takiaan.

Ja tunnen itseni samalla aika lailla likaiseksi.

Selailin joitakin lehtiarvosteluja (jakaa voimakkaasti kriitikoidenkin mielipiteitä, huomaan) tästä sarjan alkutaipaleesta, ja huomasin nyökytteleväni tälle Time -lehden arviolle.

Weeds ilman niitä pieniä laatikoita

Tähän mennessä nähtyjen 4. kauden jaksojen perusteella kävi kuten vähän pelkäsinkin: Agrestic tuhkattiin ja näin hävisi myös yksi Weedsin teemoista, keskiluokkaiselle elämiselle irvailu. Teemalaulua ei enää ole, kukaan ei enää ole tehty ticky-tackysta eivätkä kaikki enää näytä täsmälleen samanlaisilta. Juoni keskittyy seuraamaan Nancyn toikkarointia hänen kiivetessään yhä ylemmäs huumekaupan organisaatiokuvioissa. Hänen seurueensa keikkuu mukana kuka minkäkin prosessin seurauksena. Sarjan vetovoima taitaa nyt perustua enemmän siihen, että haluaa tietää mitä nämä tutuiksi käyneet hahmot nyt seuraavaksi keksivät, miltä huumekaupan sisäpiiri näyttää, miten tuo vieras maailma on organisoitu. Sarja jatkaa sitä omanlaista nyrjähtänyttä kohellusviihdettään, mutta yksi tavalliselle tallaajalle tuttu taso on poistettu, tietty älykkyys menetetty ja korvattu se kovemmalla sähläämisellä, yhä uusilla tilaisuuksilla ihailla Nancyn selviytymistaitoja ja Niiden Muiden maailman ihmettelyllä.

Minun silmissäni sarjan taso on pahasti laskenut, jokin älykkäämpään elämään viittava kipinä on käsiksessä vähentynyt,  mutta vielä jaksan tätä katsoa: olen niitä hahmoihin kiintyneitä alkuperäisiä faneja, jotka vielä jaksavat ihan uteliaisuuttaan roikkua mukana. Mutta enpä tiedä, miten monta uutta katsojaa sarja tällä menolla koukuttaisi mukaan.

Becoming Jane

Hömppää Janeiiteille. Sitähän tämä Jane Austenin jalanjäljissä on, höyhenenkeveää päiväunta, johon on mausteeksi ripoteltu poimittuja juonenkäänteitä ja lauseita Jane Austenin kirjoista, sekä niitä lauseiden väleistä tulkittuja faktanpoikasia, joita hänen elämänsä todellisista tapahtumista enää on tiedossa. Me emme todella tiedä, emmekä koskaan saakaan tietää, mitä tämän arvoituksellisen papintyttären hiljaisessa elämässä oikeasti tapahtui. Tom Lefroyta koskevat merkinnät Janen kirjeissä alkavat ja päättyvät vuoden 1796 tammikuussa, ja Lefroyta koskevat merkinnät läpäisivät Cassandran sensuurin, hän kun poltti suuren osan Janen kirjeenvaihdosta tämän kuoltua. Joten eiköhän todellisuudessa kyse ole kuitenkin aika viattomasta ja lyhytikäisestä ihastuksesta.

Tiedossa olevia faktoja on kerätty mm. tänne: http://www.jasna.org/film/becoming-jane.html

Elokuvaan enemmän ja vähemmän keskittyvä blogi: http://becomingjane.blogspot.com/

Mutta vaikka kuinka hymähtelen juonen sokerisuudelle, juonen epärealistiselle lennokkuudelle ja yleiselle höpsöydelle, en voi silti olla pitämättä tästä elokuvasta, kaikista sen puutteista huolimatta. Ja iso kunnia tästä taitaa kuulua James McAvoylle, joka on aivan hurmaava eläväisenä, pahennusta herättävänä nuorena juristinplanttuna.

Elokuvassa Jane kokee romanssin alkuun paljon vakavammin kuin vastuuton hauskanpitäjä Tom, joka tuntuu omaksuvan rakkaudentuskaa potevan nuoren miehen roolin vasta tapahtumien edetessä kohti väistämätöntä loppuaan. Elokuvan Tom hankki minusta vain kokemusta onnettomasta romanssista, kun taas Jane oli se, joka otti elämänsä realiteetit vakavasti.

Loppukohtauksessa vanhempi Jane, jo kuuluisa kirjailija, lukee Bathissa ihailijajoukolle pätkän Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjansa 50 luvusta kohdan, jossa Elizabeth Bennet alkaa todella käsittää, millainen mies Darcy oli:

She began now to comprehend that he was exactly the man who, in disposition and talents, would most suit her. His understanding and temper, though unlike her own, would have answered all her wishes. It was an union that must have been to the advantage of both; by her ease and liveliness, his mind might have been softened, his manners improved; and from his judgement, information, and knowledge of the world, she must have received benefit of greater importance.

But no such happy marriage could now teach the admiring multitude what connubial felicity really was.

Elokuvan merkitykselliset katseet antavat ymmärtää, että Tom olisi ollut esikuva Darcylle ja että vanhentunut, jo heikko Jane olisi edelleen ajatellut häntä. Mutta millaista miestä teksti oikeasti kuvaa? Elokuvan Tom oli aivan yhtä eloisa luonteeltaan kuin Janekin, ei hän ollut jäykkä, ujo ja pehmitystä vailla, kuten Darcy. Kukas tässä elokuvassa paremmin sopikaan tähän kuvaukseen...

Millaista haikeutta elokuvan Jane oikeasti tunsi? Oliko käsikirjoitus alun perin kenties vähän särmikkäämpi, kuin tämä sokerinen lopputulos?

Minusta on hykerryttävää katsoa tämän elokuvan perään toinen fiktio Jane Austenin elämästä, Miss Austen Regrets. Etenkin tämän pippurisemman ja todenmakuisemman (vaan ihan yhtä kuvitteellisen) version tulkinta Tom Lefroyn roolista korostaa sitä, miten erilaisia päätelmiä samoista tiedonmuruista voi tehdä. Kohtaus on mukana tässä YT-pätkässä:

Weeds-löytö

Miten minä tämmöisenkin olen missannut? Andyhän pitää luentoja muillekin kuin Nancyn pojille. Ja näitä on vaikka kuinka paljon.

Myynnistä ja vetovoimasta

True Bloodista minulla ei tähän mennessä nähdyn perusteella ole paljoakaan sanottavaa. Olen tässä hiljalleen kerrannut Mad Menin edellisiä jaksoja ja jotenkin True Blood ja sen rautalangasta väännetty kerronta toi kutkuttavasti mieleeni tämän hienon kohtauksen 2. kauden ensimmäisestä jaksosta "For Those Who Think Young":

Peggy esittelee Donille lentomainosversiota, jota oli työstetty Donin aikaisempien kommenttien perusteella seksistisempään suuntaan. Don ei ole vieläkään tyytyväinen.

Peggy Olson: Sex sells.

Don Draper: Says who? Just so you know, the people who talk that way think that monkeys can do this. They take all this monkey crap and just stick it in a briefcase completely unaware that their success depends on something more than their shoeshine. YOU are the product. You- FEELING something. That's what sells. Not them. Not sex. They can't do what we do, and they hate us for it.

Magnolia

Tällä viikolla sain järjestettyä itselleni riittävästi rauhaa Magnolialle. Olen nähnyt sen vain kerran aikaisemmin, mutta vaikuttava tämä on edelleen. Leffa jakaa mielipiteitä. Runsas henkilömäärä, eri tavalla onnettomista ihmisistä kertovat juonenpätkät, ei-niin-hienovaraisesti paukutettu sanoma ja elämänohjeet eivät kaikille uppoa, mutta minulle tämä on kaunis kokonaisuus ja yksi elämäni elokuvista.

Liikutaan raskaissa vesissä, elämisen mielekkyyden perusteissa, miten monin eri tavoin vajavaiset ihmiset voivat tehdä toistensa elämästä vaikeaa. Mutta kerrotaan myös, miten pienestä toivo on kiinni, miten se vähäisissäkin määrissä valaisee kaiken. Mitä tahansa voi sattua. Miten tärkeää on antaa ja saada anteeksi, jos katumus on aitoa. Miten vaikeaa on miettiä mitä voi antaa anteeksi. Lapsia pitää kuunnella ja heille pitää olla kiltti. Riittää jos yrittää parhaansa, auttaa elämässään jotakuta, eikä satuta ketään kovin pahasti.

Ei tällaisia neuvoja kerrota nuorille elämänsä keväässä oleville ylioppilaille, joiden unelmat ovat katossa ja kiipeäminen niitä kohti vasta alussa. Mutta meille, haavelaivan purjeita tuiskussa reivanneille, tämä on täynnä lohdullisia asioita.

Elokuvan alussa ja lopussa on järkeä. Mitä tahansa voi sattua. Eikä kaikkea tarvitse aina ymmärtää.

Tässä intro:

Lark Rise to Candleford - Candlefordin postineiti

Johan se kestikin saada tämä viehättävä sarja meille saakka. Luulin jo, että tämä kolmanteen kauteen edennyt BBC:n tuotos on niin saippuaista, ettei Ylellekään kelpaa, ja siksi katselin tätä alkuun vähän skeptisesti. Aivan turhaan. Tämähän on aivan ihana yhteisöllistä maalaiselämää kuvaava sarja, kepeä kylläkin, muttei ollenkaan liian sokerinen. Jaksot tuntuvat olevan melko itsenäisiä episodeja, joten ei haittaa paljoakaan jos jokin näistä jää väliin.

Julia Sawalhan näyttelemä ihana kylänviisas Dorcas Lane pyörittää Candlefordin postia, jonne peräkylä Lark Risesta kotoisin oleva nuori Laura Timmins tulee töihin. Kyläidylliä täydentävät viehättävien kyläläisten koko kirjo palvelusväestä pienviljelijöihin, käsityöläisistä kauppiaisiin, torppareista kartanon herrasväkeen.

Tarinat ovat sievää maalaisidylliä pullollaan, kilttejä ja sovinnaisiakin pienen yhteisön kuvauksia, mutta sen verran elämänmakuisesti kerrottuja, että tämän parissa viihtyy aivan mainiosti ilman imelää oloa. Itseään voi viihdyttää mm. seuraamalla, miten nokkelasti Dorcas aina sopivan hetken tullen pottuilee koppaville juorunnälkäisille Prattin sisaruksille.

Näyttelijät ovat osin nimekkäitä ja takuuvarmoja: hersyvä Dawn French (mainio Vicar of Dibley), Brendan  Coyle (unohtumaton Mr. Higgins N&S), Claudie Bakley (tuttu mm. Cranfordista ja Gosford Parkista), Linda Bassett (S&S 2008, Calendar Girls) ja Ben Miles (Cold Feet, Coupling).

Finaalia odotellessa

The Amazing Race 12 on viimeistä jaksoa vaille paketissa. Finaalikolmikko selvisi eilen niille jotka ovat spoilereilta säilyneet ja jep, rähinäremmihän sieltä sai pakata kamppeensa. Minä en ole tainnut kertaakaan välttyä spoilereilta, en nytkään vaikka melkein yritin niitä väistellä. Aina jää jokin jakso näkemättä ja sieltä kun kelailee netin uumenista mitä tässä jaksossa mahtoikaan tapahtua niin naps vain, eikös voittajat ja muut sijoittujat paljastu heti googlettimen ensiotsikoista. Najs. Noh, eipä tuo voittajien tietäminen etukäteen ole ennenkään minun katseluani häirinnyt.

Hiukkasen pidin kyllä lopun itkuisen eronhetken filmaamista ja näyttämistä mauttomana tirkistelynä (ellei tuo sitten ollut kyynisen tuotantoryhmän lavastama juttu, kuka eroaa silloin kun mikki on vielä päällä ja kamerat käyvät?) eikö siinä ole jo riittämiin yksityisyyden menetystä tavallisille ihmispulliaisille, että esiintyy telkkarissa moneen kertaan eksyneenä, univelkaisena, hermonsa menettäneenä ja hikisenä, pitääkö vielä luovuttaa eroitkutkin tositelkkarille? En tykännyt, vaikka temppu lisäsikin putoavan nalkuttajaparin säälipisteitä. Jotain rajaa hei.

Loppukolmikosta kuka vain voisi minun puolestani voittaa, ihan sympaattisia tapauksia kaikki.