Yli vuoden tauko pukudraamoista. Ja kun Downton Abbeyn ensimmäinen jakson alku vyörytti liikkuvan kameran kuvaa talonväen ja palvelusväen hyörinästä, tiesin oitis että taisi tulla tilattavaa kotikatsomoon. Viikon kuluttua olinkin jo ahmaissut koko ensimmäisen kauden ja odottelin innolla toisen alkua.
Downton Abbey kiinnostaa jo pelkästään sen vuoksi, että se ei perustu mihinkään valmiiksi kaluttuun 1800-luvun tiiliskiveen, vaan Julian Fellowsin käsikirjoitus on alkuperäinen. Juonenkäänteitä ei tiedä ennakkoon, maailmankuva on sopivan modernisoitu ja näyttelijät ovat ennestään tunnettuja takuutyyppejä, Maggie Smithistä ja Hugh Bonnevillestä alkaen. Henkilöhahmojen kirjo on niin laaja että takuulla löytää lempparityyppinsä tästä joukkiosta. Kun vielä sarjan esikuva Gosford Park on yksi lempielokuvistani, joten mikä tässä nyt voisi mennä pieleen?
No ei paljon mikään, minähän upposin tähän kuin hunajapurkkiin. Lempiydyin paitsi mainioon leskikreivittäreen Violetiin, myös koppavaan mutta sisältä pehmeään Maryyn (tämmöiset sisältä pehmeät bitch-tyypit ovat parhaita) ja hänen kasvuunsa. Nokkela, lempeä ja hellää hyvyyttä pursuava Matthew. Raikkaan naivi kapinallinen Sybil ja sosialisti-ihailijansa Branson. Säälittävän unohdettu Edith-polo. Kaiken hyvyyden ja sitkeyden ruumiillistuma Anna ja hänen valittunsa Bates. Karhuherra Carson. Suuret juonittelevat ilkimykset Thomas ja O'Brien.
Ensimmäinen kausi päättyi suloiseen pettymykseen, kun pääparin kasvukivut menivät epätahdissa sekaisin eikä onnellista loppua tullutkaan, ei kenellekään. Sitäkin suloisempaa oli tietysti odottaa toisen kauden jaksoja, jotta päästään korjaamaan vääryydet ja asettamaan taas juonisolmukkeet raiteilleen. Voi teitä, Mary ja Matthew!
Vaan ei, kyllä joskus on tuskallista olla fanittaja saippuaoopperamaisten juonikuljettelujen sohjossa. Ensimmäisellä kaudella jo havaitsi, ettei käsikirjoitus tarvittaessa kaihda kliseitä tai epäuskottavia juonenmutkia. Toisella kaudella mennään näihin vielä syvemmälle, ja nyt tekee jo kipeää. Hahmoihin ja heidän tarinaansa on jo todella, TODELLA kiintynyt eikä mistään hinnasta halua olla tietämättä miten heille käy. Näyttelijöiden taso säilyy, ja jokainen epäuskottava kohtauskin on kipeän kaunis. Toisaalta fanittajan on nieltävä yksi jos toinenkin kupru juonessa, jotta sitä voi pysyä uskollisena tarinan henkilöiden seuraajana. Ja tuska lisääntyy panosten kasvaessa.
Mitä voi turhia sydänsuruja poteva faniparka tehdä? Osallistua nettiverkostojen ryhmäterapiasessioiden kimppahaliin tietysti. Katsoa tuttuja minisarjoja (North & South, austenit), joissa varma onnellinen loppu tulee vain neljän tunnin angstailun jälkeen (DA - jo 13 tunnin tuskat). Katsoa elokuvia, joiden goottinen ote on kepeä alusta loppuun (Cold Comfort Farm).
Katsoa uudelleen Hogfather, jossa ihana Michelle Dockery saa käyttää voimiaan aivan toisella tavalla ärsyttäviä tyyppejä vastaan.
Huoh. Toisen kauden jaksoja on jäljellä vielä kolme. Ynnä joulun spesiaali, kaiketi ainakin parituntinen jakso. Voi sydänparka, kestä edes siihen saakka!
Onneksi kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti:
YLE on napannut toisen kauden jaksot nopeasti ohjelmistoonsa ja aloittaa niiden esittämisen jo 3.1.! Myös joulun erikoisjakso esitetään, joten sitäkään ei tarvitse kovin pitkään odotella.
VastaaPoistahttp://tv1.yle.fi/juttuarkisto/ulkomainen-draama/downton-abbey-uusia-jaksoja-tammikuussa