Anno 1790

 

Tämän syksyinen iloinen yllätys on ollut SVT:n historiallinen murhasarja Anno 1790 (YLEn sivut). Kiinnostuin tästä nähtyäni sattumalta trailerin telkkarissa ja vaikka tappajanmetsästys ei ole minun juttuni, oli sarjan kuvauksessa, siis visuaalisessa ilmeessä jotain hyvin vetoavaa. Ja onhan pohjoismainen pukudraama verrattain harvinaista herkkua, pitäähän sitä edes maistella aina kun tarjontaa on.

Sarja alkaa Kustaa III sodasta, jonka loppuvaiheissa välskäri Johan Gustav Dåådh tutustuu Simon Freundiin, ja hänen kauttaan sodan loputtua Tukholman poliisimestari Wahlstedtiin. Käy niin, että tiedeopintojensa jatkoa haikaileva, uudistuksellisia valistuksen vapausajatuksia kannattava Dåådh jääkin Tukholmaan korttelipoliisiksi ratkomaan rikoksia konservatiivisen ja kuningasmielisen Wahlstedtin alaisuuteen, jumalinen juoppo kotiopettaja Freund kämppiksenä ja jonkinlaisena apurina. Olikohan Wahlstedtin kauniilla rouvalla osuutta Dåådhin päätökseen jäädä?

Kymmenjaksoisesta sarjasta on nyt nähty 6 jaksoa. Jokaisessa selvitellään murha tai useampi, ja pidempää juonenkaarta rakennellaan Dåådhin poliittisten preferenssien, kuningasmielisen esivallan ja Ranskan vallankumousta ihannoivien, väkivaltaa kaihtamattomien kapinallisten salaliittolaisten piirileikistä, jossa Wahlstedtin kauniilla Magdalena-rouvalla on oma salaperäinen osuutensa. Dåådh tietysti rakastuu Magdalenaan, eikä tunne taida olla ihan yksipuolinenkaan, mutta molempien aseman takia suhde on mahdoton.

Kaikenlaisia keitoksia siis ilmassa. Murhien selvittely on minulle yhdentekevää, hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja, näissä ei kovin monimutkaisia henkilöhahmoja (ja hahmothan minua eniten kiinnostavat) rakennella. Se mikä minut liimaa jokaviikkoisen jakson ääreen on 1700-luvun lopun tukholmalaisen elämän kuvaus suuristia yhteiskunnallisista asioista pienimpiin arkipäivän yksityiskohtiin. Kadun elämästä näytetään jokseenkin koko kirjolla, salongeista  käsityöläisten verstaisiin, köyhälistön röttelöistä bordelleihin. Elämä on raakaa mutta eloisaa, ruotsalaisesta kansankodista elämän kantavana pilarina ei ole vielä tietoakaan, ja valistusaatteen ajatukset yleisestä ihmisten tasa-arvosta suurta modernia hullutusta. Kahvikin on epäilyttävä uutuustuote, sikojen paikka kadulla, poliisi voi piiskata lapsia kuoliaaksi rangaistuksena ja pyöveli on ihan oikea ammatti. Tuo kaikki kuvaa meidänkin historiaamme 200 vuotta sitten. Miten nuori tasa-arvoon ja demokratiaan perustuva yhteiskunta onkaan!

Myös näyttelijät ovat hyviä, vaikka suurin osa hahmoista kärsiikin minun makuuni vähän turhan mustavalkoisista asetelmista. Mutta sehän on käsikirjoituksen vika, ei näyttelijöiden. Erityisesti pääkolmikko Peter Eggers, Joel Spira ja Linda Zilliacus toimii hyvin.

Sarja on tuotettu huolellisesti, tuo illuusio vanhasta Tukholmasta on vahva ja todentuntuinen. Vaatteet (tuo Dåådhin pitkä nahkatakki on ihana), sisustus, kaikki tuntuu toimivan. Onneksi meikäläiselle maulle on sen verran annettu periksi, että päähenkilöt ovat sentään välttäneet pakolliset peruukit.

Sen totesin, että sarja on parasta katsoa telkkarista eikä Areenasta: kuvausten valo-olosuhteet ovat sen verran autenttisen tuntuisia, eli usein pimeitä ja hämäriä, että kuvan laadun huonontaminen areenaa varten tekee paljon hallaa katsomisnautinnolle. Mieluummin sitä katselee tarkkaa ja kaunista kuvaa digiboksilta kuin pimeää pikselimössöä nettistreamina.

Kaihoisa romantiikanpoikanenkin on aika hellyttävästi kuvattu, lämpöä, kaipuuta ja angstia löytyy kyllä keskimääräistä poliisisarjaa tukevammin, mutta eihän tämä ensisijaisesti mikään ihmissuhdedraama toki ole. Johan ja Magdalena (meidän kaunis Linda Zilliacus) ovat kaunis pari ja onnettoman rakkauden kaiho juuri sen verran herkkää, että pienen töksähtelevän kömpelyyden antaa kyllä anteeksi. Kiva mauste minunlaiselle romantikolle. Ja vaikka angstiakin vähän on, on se kuitenkin niin pientä Downton Abbeyn vereslihaisaan raastoon verrattuna, että pidän noita lyhyitä hetkiä Dåådhin ja Fru Wahlstedtin välillä suorastaan hermolomana Maryn ja Matthewn jälkeen (Downton Abbeyn takia odotan joulua kuin pikkulapsi).